Viapori Jazz
Anssi Tikanmäen Orkesteri
Maisemakuvia Suomesta on varmasti Suomen suosituimpia instrumentaalilevyjä kautta aikojen, eikä syyttä.
Maisemakuvia Suomesta on varmasti Suomen suosituimpia instrumentaalilevyjä kautta aikojen, eikä syyttä.
Viaporin torstai-iltaan tuo merentakaisen tuulahduksen konsertillinen Burt Bacharachin sävellyksiä.
Pekka Kuusisto, Milla Viljamaa ja Meidän orkesteri avaavat Reddress-sarjan.
Juhlaviikkojen viimeisenä iltana Huvilassa kunnioitetaan Love Recordsin suurenmoista perintöä.
Walt Disneyn kunnianhimoisin animaatiohanke levittäytyy Musiikkitaloon loistokkaana kinokonserttina.
”Nanoesityksen” valkokankaalle heijastettu pienoismaailma onnistuu kuvaamaan ihmiselämän tunnerekisterin kaikki sävyt.
Juhlaviikoilla vieraileva modernin musiikin amerikkalainen suurmies on myös omaperäisen elokuvamusiikin mestari.
Leppoisa leffapiknik levittäytyy toista kertaa Kansalaistorin nurmikentälle.
Kellahda festivaalihumun päätteeksi patjalle nauttimaan raukeasta Lepopäivästä!
Puiston läpi kulkeminen on ihastuttava konsertti, jonka tuuli kävijöille esittää.
António Zambujo on aikamme arvostetuimpia fadistoja — ja harvoja ikoniksi nousseita miespuolisia fadolaulajia.
Kiehtova kuvan ja äänen fuusio vyöryy yleisön tajuntaan kulttielokuvan kinokonsertissa.